Tiedättehän sen tästäalkaauusielämä-fiiliksen kun on vielä innostunut ja motivoitunut laihdutuksen alkumetreillä. Nyt se on mulla juuri meneillään. Tedän, että tuo utopia haihtuu kohta tääonvaikeetakamalaatästäeituumitäämuntekeemielisuklaata-fiilikseen, mutta nyt otan kaiken irti tästä hetkellisestä reippaudesta ja tehokkuudesta. Samalla voin koittaa miettiä keinoja, millä selvitä kunnialla tulevista ahdistuksen ja hirveiden mielitekojen hetkistä.

Aamupalaksi upposi tänään pari ruispalaa päällystettynä eilisen uunilohen rippeillä. Yleensä unohdan aamupalan ja omituinen pikkunälkä (on muuten ärsyttävä mainos) seuraa mukana pitkin päivää, mutta kun vain muistaisi tuon kunnon aamupalan niin puoleen päivään jaksaisi kummasti paremmin. Lounasta en oikeastaan syö ollenkaan, en vaan tapaa syödä kahta lämmintä ruokaa päivässä. Ehkä joku salaatti sopisi lounasruoaksi, mutta en oikein ole salaatti-ihmisiäkään. Haluan kuitenkin antaa järkevää ruokailumallia pojalleni, joten pitäisi vaan opetella itsekin syömään monpuolisemmin ja ennen kaikkea terveellisemmin.

Kärsin myös riippuvuudesta sinänsä kai harmittomaan, mutta täysin turhaan aineeseen, nimittäin light coca-colaan. Ei tee hyvää hampaille ja ilmeisesti aiheuttaa myös tarpeetonta näläntunnetta. Ja ihan oikeasti olen siihen koukussa. En juo kahvia, mutta onko se sitten cokiksen kofeiini mikä koukuttaa... Joskus saattaa mennä helposti litrakin päivässä. Yritän tässäkin suhteessa petrata ja koittaa vähentää moisen litkun nauttimista ja mielellään lopettaa kokonaan. Vettä pitäisi litkiä paljon nykyistä enemmän.

Tilasin aikaa kalorilaskurin sivuille, jonne olen aimminkin syömisiä ylös kirjannut. Näyttää vaan taas kallistuneen tuokin sivusto, ilmeisesti käyttäjiä riittää. Oon tykännyt sivujen helppoudesta ja selkeydestä. Ja sieltä löydän suurinpiirtein kaikki ainesosat mitä suuhuni päivän aikana pistän. Toinen kätevä apu on digitaalinen keittiövaaka. Punnitsen lähes tunnontarkasti ainakin alkuun kaikki syömiseni, kunnes määrät alkaa hahmottua ja ne osaa melkein ulkoa. Tuo pikkuvaaka myös kertoo rehellisesti onko joku suupala oikeasti niin pieni kun silmä väittää. Yleensä ei ole.

Seuraavaksi suuntaan suunnittelemaan loppupäivän menuta.

Nyt on käyty vaa'alla ja se näytti ei  niin mairittelevaa painolukemaa. Lähtöpaino on siis huikeat 89,2 kiloa! Ja kun pituutta on karvan verran yli 160 cm, voi vaan todeta, että painoa todellakin on liikaa tai sitten pituutta liian vähän ;) Tästä on hyvä aloittaa. Ainakaan kilot eivät ihan heti lopu kesken. Punnituslukeman voisin ottaa joka viikko ja merkata sen tänne blogiin seurantaa varten.

Näin korkeisiin painolukemiin en olekaan aiemmin päässyt. Paitsi raskaana ollessa. Kumma kyllä raskauskilot lähtivät kaikki ihan itsestään, mutta nää vanhat on jääneet ja keränneet muutaman kaverin tässä äitiysvapaan aikana.

Vartalo ei tunnu yhtään omalta vaan kasalta jotain ei niin miellyttävää ainetta nimeltä läski. Vatsan seutuvilla on mahtava vauvamahan jäännerölykkä, mutta muuten kaikki ylimääräinen on kertynyt tasaisesti ympäri kehoa. Liekö sitten hyvä vai paha. Kädet ja ranteet ovat mun ainoa hoikka osa, ne ei liho. Jotain hyvää sentään :) 

Liian monta kertaa on aloitettu ja yhtä monta kertaa myös lopetettu lähestulkoon saman tien. Seuraava maanantai on ylättävän lähellä ja aloitusta voi aina lykätä sinne asti. Ja niitä uusia maanantaipäiviähän tulee aina joka viikko. Tää kierre saa luvan loppua! Laitan tämän blogin pystyyn pitääkseni itseni ruodussa, nähdäkseni missä kompuroin, saadakseni tukea projektilleni ja kirjatakseni ylös niin onnistumiset kuin myös ne ilmeisen välttämättömät takapakitkin. Liekö joku kolmenkympin kriisi ovella vai mitä, mutta haluan pitää enemmän huolta itsestäni. Aloitan laihdutuksen, jota myös tässä tapauksessa elämäntaparemontiksi voitaneen kutsua.

Olen siis ensi vuonna tuon maagisen ikävirstanpylvään saavuttava nainen. Ihanan pojan äiti ja rakkaan mieheni vaimo. En vähiten heidän vuokseen haluaisi saada muutosta aikaan itsessäni. Turhamaista tai ei, haluan näyttää viehättävämmältä, että mies katsoisi muutaman sekunnin pidempään, että jaksasin touhuta poikani kanssa, että kehtaisin lähteä ulkomaailmaan häpeilemättä, että pysyisin jatkossakin terveenä. Siinä isoja syitä aloittaa. Sekä oma kertakaikkinen tyytymättömyys nykyiseen olomuotooni ja painooni.

Herkuttelen (kuinka osuvaa) ajatuksella, että saisin karistettua nämä viimeisen kymmenen vuoden aikana hankkimani lisäkilot ennen kuin täytän kolmekymmentä. Olen koko aikuisikäni ollut pullea, pulleampi sekä lihava. Tämänhetkinen paino on vielä pimennossa, mutta kirjaan sen tarkasti ylös heti huomisaamuna nakuna aamupissin jälkeen puntarilla mitattuna. Tärkeintä ei kuitenkaan ole tietyn painomäärän saavuttaminen tietyssä ajassa vaan pyrkiminen kevyempään minään ja uusiin fiksumpiin valintoihin, meni siihen aikaa sitten vähän tai paljon.

En ole aloittelija laihduttamisessa. Itse asiassa siitä on kokemusta vähän turhankin paljon. Osaan laskea kaloreita ja pitää ruokapäiväkirjaa. Painonvartijat on tuttu juttu sekä lukuisat muut laihdutuksen apuna käytettävät työkalut. Onnistun karistamaan aina sen verran kiloja, että alan pitää itseäni melko sopivan kokoisena ja kun siihen ajatukseen tuudittautuu, loppuu tarkkailu ja tulee repsahdus. Paras saavutus lienee 15 kiloa jokunen vuosi sitten, jolloin laihdutin häihini. Mikä valtava motivaattori se olikaan. Laihdutus sinällään ei ole ollenkaan vaikeaa, kun sen vaan saisi aloitettua ja tuloksia syntyessä hommaa ei tyrisi.

Olen luonteeltani mukavuudenhaluinen ja melko laiska liikkumaan. Syön monesti vain sen kivan fiiliksen vuoksi, mikä syöminen saa aikaan. Tylsyyteen, siihen kun on kivaa, mikä tahansa syy, name it. Paheena makeiset, sipsit, pullat, suklaa... Tästä yhtälöstä ei ole vaikea laskea mikä on lopputulos. Persjalkainen pyllerö.

Muutos on kytenyt jo niin kauan mielessä, että on aika tehdä jotain. Aika aloittaa ihan oikeasti. Etenemistapaa en ole vielä suunnitellut, mutta perusjärkevällä ruokavaliolla ja liikunnalla on aina hyvä lähteä liikkeelle. Jos joku haluaa tsempata mukana, otan laihdutuskaverin mielelläni messiin.